Category Archives: Solifer

Taukoa

Budjettiriihi on ollut nyt kesälomatauolla jonkin aikaa. Välissä olen jatkanut Soliferin entisöintiprojektia ja tällä hetkellä mopo on lähes täysin valmis. Aluksi oli jonkin verran käynnistysongelmia mutta ne selvisivät. Nyt pitäisi saada vain uusi suutin kaasariin niin voisi taas kokeilla käyntiin. Tarakka, tankin kromipelti sekä sivupellit puuttuvat vielä. Sivupellit ja tarakka pitää maalata niin nekin voisi laittaa paikoilleen. Muuten ei ole kuin vaijereiden jne. säätämistä. Ilmakeräin myös on lähes valmis. Kehikon reunoille tulevat listat puuttuvat, koska sirkkeli on riihellä.  Kerääjästä lisää tietoa sitten kun se on asennettu paikoilleen ja ensimmäiset tulokset saatu. Koeversion poistoilman lämpötila oli n 60c ulkoilman ollessa 20c.

 

WP_20140721_14_16_25_Pro WP_20140721_14_16_58_Pro

Suutin katkesi kaasuttimen sisään mutta onneksi oli tuuriakin. Katkeamiskohta sattui sopivasti reikien kohdalle joten pohjan sai pyöritettyä irti helposti meisselillä.

Rakentelin myös vähän verstasta itselleni. Huomattavasti helpottaa nikkarointeja kun on hyvä pöytä ja muutenkin työkalut käden ulottuvilla. Tälle hetkellä suunnitelmissa on pienen pokasahan tekeminen sekä vesioinas eli vesipumppu, joka ei tarvitse polttoainetta/sähköä toimiakseen vaan pumppausenergia otetaan vedestä. Hyötysuhde on toki aika huono tällaisessa pumpussa mutta toisaalta se toimii kellon ympäri itsestään.

 

WP_20140715_21_11_33_Pro

WP_20140718_19_14_10_Pro

Kuvassa suuren suuri ruuvipenkki. Tilat eivät muutenkaan ole kovin valtavat mutta tyhjää paremmat.

 

WP_20140718_21_06_20_Pro

Pokasaha alkaa muodostumaan.

 

FGXN772FLPQI87R.MEDIUM

Kuvassa vastaavanlainen vesioinas.

 

Budjettiriihen kattoprojekti jatkuu mahdollisesti heinäkuun lopulla.

Muita projekteja

Tulevana viikonloppuna budjettiriihellä ei tehdä remonttia joten kerrotaanpa vähän muista projekteista.

 

Vuoden päivät suunnittelin uutta polkupyörää. Pyörän itse rakentaminen houkutteli, sillä siten saa ainakin sellaisen kuin haluaa ja siinä sivussa saattaa oppiakin jotain. Hintakaan ei kohonnut tähtitieteellisiin summiin, sillä kiekot/renkaat sekä runko+haarukka olivat hyvässä alennuksessa. Osat tulivat Saksasta, Englannista sekä USA: sta. Pyörästä tuli yksivaihteinen eli ns. sinkula. Päädyin sinkulaan sen varmatoimisuuden ja huoltovapauden vuoksi. Olen myös huomannut että nykyisen Konan 21: stä vaihteesta tarvitsen keskimäärin 1-3 vaihdetta.  Toki mm. kampinopeus saadaan vaihteilla optimiksi mutta omaa ajotapaa muuttamalla pärjään kaupungissa varmasti yhdelläkin vaihteella kunhan välitys on valittu oikein.

 

WP_20140401_20_40_55_Pro WP_20140414_15_58_13_Pro

Läjä osia joista pitäisi saada pyörä kasattua. Runko alumiinia ja haarukka hiilikuitua ( Guerciotti Antares ). Kiekot/renkaat Mavic Aksium WTS 22mm.

 

WP_20140414_19_47_34_Pro

Pikku hiljaa pyörä alkaa hahmottua.

 

WP_20140505_21_44_42_Pro

Eka lenkki takana. Hyvin rullasi eikä painokaan noussut valtaviin lukemiin ( n. 8kg )

 

WP_20140513_16_27_50_Pro

Runkojen geometria eroaa jonkin verran. Verrokkina päivittäinen työjuhta Kona Dew Plus.

Pyörällä on nyt ajettu useita lenkkejä ja hyvin on pelannut. Kammet ja satula ovat vain vaatineet lisäkiristystä. Tanko voisi olla hieman ylempänä mutta hyvin on nykyiselläkin kokoonpanolla pärjännyt.

 

Parvekkeelle piti tehdä arkku istuimeksi sekä tavaroiden säilytystä varten. Kaupoissa myytävät arkut ovat yleensä tosi heikkoa tekoa tai väärän kokoisia. Kunnolliset arkut maksaa maltaita, joten päätin tehdä sen itse. Varastosta löytyi melkein kaikki tarvittava, sillä säästin remontista kaiken järkevän kokoisen puutavaran. Runko kertopuuta/kakkoskakkosta, paneeli effex-sisustuspaneelia.

 

WP_20140502_20_16_51_Pro WP_20140503_16_54_28_Pro WP_20140504_14_01_13_Pro

WP_20140504_18_19_58_Pro

Runko melkein valmis. Pari lankunpätkää puuttuu sekä pohjalevy + kansi.

 

WP_20140519_17_43_12_Pro

 

Lähes valmiina. Nurkkalistat pitää vielä vaihtaa ohuempaan ja saranat upottaa. Kankaaksi valittiin veden- ja pakkasenkestävää kalustekangas.

 

Eräänä päivänä vastaan tuli (kallis) kaupallinen aurinkoenergialla toimiva lämmitin/ilmanvaihdin mökkikäyttöön. Peruslämpöä tai sähköjä ei ole riihellä ollenkaan, joten “mökin hajun” ehkäisemiseksi vastaava laite olisi todella tarpeen. Kallis hinta arvelutti joten ajattelin tehdä vastaavan virityksen itse. Ilmakerääjäni on tarkoitus toimia siten, että 1m2 kokoinen musta levy ( absorbaattori ) lämpenee auringon vaikutuksesta. Tämä lämmin ilma sitten puhalletaan mökkiin sisälle. Suodatettu tuloilma tulee kerääjän alareunasta. Lämpötilaero mökin ja ulkoilman välillä sitten kuivattaa mökkiä ja samalla myös ilma vaihtuu tehokkaammin. Kerääjä toimii parhaiten aikaisin keväällä kun aurinko alkaa paistamaan pidempiä aikoja ja ulkolämpötila on lähellä nollaa. Internetistä löytyi jonkin verran ohjeita ja valmiita ideoita, joten niitä soveltamalla päädyin seuraavanlaiseen ratkaisuun.

 

WP_20140512_16_37_08_Pro

Rungon tein ylijääneistä terassilauduista ja kulmaraudoista. Eristeeksi laitoin 30mm saunasatua.

 

WP_20140522_13_15_32_Pro

Saunasadun päälle liimasin gyprocin ja siihen päälle saunasadusta tehdyt ilmanohjeimet. Niiden tarkoitus on saada ilma kiertämään tasaisemmin keräimen sisällä, jotta ilma virta ei mene suorinta reittiä tuloaukosta poistopuhaltimelle.

 

WP_20140522_14_17_16_Pro

Koko homman maalasin mattamustalla sprayllä.

 

WP_20140522_17_05_00_Pro

Poistopuhallin saa virran pienestä aurinkokennosta.

 

WP_20140522_18_00_32_Pro

Puhallin asennettuna. Aurinkokenno tulee keräimen etuseinään puhaltimen aukon kohdalle.

 

WP_20140522_18_14_16_Pro

Kennolevyn mallailua. Päällimmäiseksi tulee siis 6mm kennolevy. Tarkoitus on ensin “koeponnistaa” kerääjä, jonka jälkeen tulee lopulliset viilailut eli silikonilla tiivistykset jne. Toimivuus selviää kun mittaan valmiin kerääjän poistoilman lämpötilan.

 

Työn alla on myös papan vanhan radion korjaus. Pihavaraston ullakolta oli löytynyt Philipsin tekemä B3SF62A mallinen bakeliittikuorinen radio. Radiosta oli särkynyt UL 41 elektroniputki joten tilasin siihen uuden. Sen jälkeen selviää taas lisää mitä pitää korjata. Kyseisen putken rikkoutuminen on ilmeisesti tyyppivika sillä putkelle tulee liian suuri jännite väärin mitoitetusta vastuksesta johtuen. Radio tulee lähinnä sisustuselementiksi, joten kovin isoa remonttia en ala tekemään. Sen verran korjaan, että ääni kuuluu. Yleisvirtakone ei muutenkaan ole turvallisimmasta päästä ilman erotusmuuntajaa käytettynä joten parempi niin.

 

WP_20140528_21_32_48_Pro WP_20140528_21_34_10_Pro

Napit ja valot toimivat ihan suosiolla. Kotelokin on muutamaa naarmua lukuunottamatta hyväkuntoinen.

 

Kiikkutuoli sekä pari puutuolia pitäisi myös entisöidä. Nekin tulee riihelle jossain vaiheessa.

 

V__64DF

Pientä fiksailua kaivataan.

 

Soliferin entisöinti on vielä vaiheessa pääasiassa osien sekä inspiraation puutteen vuoksi. Se on kuitenkin tarkoitus saada kesäkuussa valmiiksi jos aikataulut antavat myöten.

Entisöintiprojekti

Käytetäänpä blogia hyväksi ja kerrotaan vähän muistakin projekteista. Viime kesänä päätin aloittaa entisöimään vanhaa mopoa, joka on ollut meillä kotona niin kauan kuin muistan. Mopoa luultiin aina papan vanhaksi mopoksi mutta jokin aika sitten paljastuikin, että mopo on tädin ja hän on kulkenut sillä töissä mm. Muhoksella. Melko pitkä matka kulkea mopolla töihin, tosin tuskin sinne on ihan joka päivä menty vaan luultavasti oltu “kortteeria” jossain lähempänä.

Mopo on siis Solifer Export Thermomat. Puhallinjäähdytyksellä varustettu viritys vuodelta 1965. Seuraavaksi jokunen kuva remontin vaiheista.

 

eka

Tästä se lähti liikkeelle. Aika hyvin oli vanhoja osia tallessa mutta kuitenkin tosi paljon on joutunut uusia hommaamaan. Aluksi purin koko mopon osiin ja otin paljon valokuvia, että on mistä katsoa mallia jos kasaamisessa tulee ongelmia. Kuvassa on mopon parempi puoli, toinen olikin sitten huomattavasti pahempi. Ollut varmaan vesisateessa ja tämä puoli räystään alla..

 

merkit

Merkkien kunnosta huomaakin, että toinen puoli oli ihan erilainen.

 

takahaarukka

Takahaarukka näyttää ihan ikäiseltään.

 

vasen_takanurkka

Soliferissa on vakiona sivupellit, jotka peittävät koneen yläosan sekä kaasarin. Kuvassa kiinnitysreikä josta voisi päätellä, että pellit irronneet vauhdin hurmassa.

 

toka

Kromiosat päässeet ruostumaan. Myös toinen kahvakumi rikki, vaijereita puuttuu, katkaisija palasina, mittari ei toimi jne jne.

 

pytty

Pytty. Alumiinikuoret kaipaavat kiillotusta.

 

puhallin

Puhaltimen kaikki siivet oli ehjät.

 

kone2

Likaa jonkin verran.

 

kolmas

Etuhammasratas oli aikalailla loppuun ajettu.

 

kone

Anker F-38

 

puhallukseen_menossa

Tässä solikka on purettuna ja odottaa hiekkapuhallusta. Puhallus maksoi huimat 60e, joten ei mitään järkeä alkaa käsin hiomaan.

 

puhallettu

Hiekkapuhalluksen jälkeen osa 1

 

puhallettu2

Hiekkapuhalluksen jälkeen osa 2

 

maalaamo

Tilat oli viimeisen päälle. Kuvassa yhdistetty paja+maalaamo. Ei ole turhia neliöitä.

 

pohjamaalailuja

Ensimmäisiä pohjamaalailuja.

Sitten tulikin syksy ja ei enää voinut varaston edessä mopoa korjata. Maalaus ei onnistu kylmällä ja muutenkin pintamaalaus hyvä tehdä kunnon tiloissa. Projektissa oli muutaman kuukauden tauko, kunnes vuokrasin työkaveriltani  (Mr Supervisor) tallipaikan.

 

WP_20131108_002

Pintamaalailuja.

 

WP_20131113_001

Lakkausta.

 

WP_20131114_002

Kahvoistakin tuli ihan asialliset kun vaan jaksoi hioa ja kiillottaa.

 

WP_20131120_004

Lopulta pääsikin kasailemaan.

 

WP_20131121_001

Lisää osia paikoillaan.

WP_20131121_002

Siinäpä se on tämänhetkinen tilanne. Voimakoneesta osatilausta odotellaan :) Takavanne on vielä löytämättä ja sivupellit + ketjusuoja on meillä kotona jossain. Alunperin tarkoitus oli saada mopo kasaan vapuksi 2014 joten aikaa vielä on :)