Monthly Archives: November 2014

Huoltotoimenpiteitä

Pitkästä aikaa riihellä. Tänään oli tarkoitus jatkaa hyyssin rakentamista ja vähän huoltaa sirkkeliä. Kehikkoon ja lattiaan on melko paljon saanut sahailla tuulensuojalevyjä ja sehän kuormittaa sirkkeliä huomattavasti. Levyistä lähtee valtavasti silppua ja pölyä joka tukkii kaikki mahdolliset välit sirkkelin konehuoneessa. Vaikka aina käytön jälkeen olen koittanut taputella koneen sisältä kaiken ylimääräisen pois ei se ole auttanut.

 

WP_20141130_12_11_06_Pro

Kompuraa ei ollut tällä kertaa käytettävissä, joten puhdistuksessa käytin apuna verkkokauppa.comin air dusteria. Air duster oli kuitenkin aika heikko esitys, ehkä johonkin ei kovin herkkään atk-laitteeseen se saattaa sopia mutta mihinkään muuhun en käyttäisi. Painetta riittää pikku hetkeksi jonka jälkeen ilmaa tulee saman verran kuin joku keuhkotautinen puhaltaisi. Purkin sisältä tulee samalla kosteutta/epäpuhtauksia sellaista tahtia, että ei ainakaan mitään optiikkaa tms. kannata tuolla puhdistaa.

 

WP_20141130_12_07_40_Pro

Sisällä oli lapiollinen töhkää, joten puhdistus tuli tehtyä kreivin aikaan. Viime reissulla bauhausissa samanlainen sirkkeli tuotiin juurikin palaneen moottorin takia takuuseen. Ei olisi varmaan kauaa mennyt tälläkään että olisi moottori palanut.

 

WP_20141130_15_00_43_Pro

Puhdistusoperaation jälkeen paneloin valtaistuimen etuseinän. Paneelit taisivat maksaa 10e.

 

WP_20141130_15_01_01_Pro

Sen jälkeen laitoin pielilaudat nurkkiin ja ikkunan/oven ympärille. Hyyssi sai myös samalla ikkunan. Vielä pitäisi kakkaosastolle tehdä paljuista köyhän miehen kuivakäymälä, tyhjennysluukut laittaa paikoilleen sekä katolle pellit.

Eristäminen alkaa

Riihen eristäminen otti pienen askeleen eteenpäin, kun mökille vietiin korotuskehikon villat ja pari tuulensuojalevyä lisää. Kehikon pahimmat aukot tukittiin ja kehikko suojattiin pressuilla vedeltä ja lumelta. Lattian tuulensuojalevyjä pitää vielä sirkkelöidä neliön verran jonka jälkeen lattia voidaan eristää.

 

WP_20141108_11_40_44_Pro

Partneri oli lastattu melko täyteen. Pari tuulensuojalevyä ja 4 pakettia villaa. 6 pakettia olisi sopinut mutta piti jättää tilaa muillekin romuille.

 

WP_20141108_15_35_05_Pro

Pressuilla siis suojattiin kehikko kastumiselta. Lattiaan sirkkelöitiin jälleen levyjä, sillä mökistä pitäisi saada jo suunnilleen lämmönpitävä piipun muuraamista silmällä pitäen. Seinän vierustoihin tulevien levyjen asennus on melko hidasta, sillä jokaiseen levyyn pitää sahata useita koloja. Levyjen ja lattianiskojen väliin jäävät pienet raot viimeistellään hengittävällä paperilla. Saattaa toki olla että uretaaniakin menee jokunen purkki ympäri kehikkoa.

Huussi

Huussiin tehtiin viimein lattia. Lattiamateriaalina käytettiin riihen yläkerran lattiasta ylimääräiseksi jääneitä lattialautojen pätkiä.

 

WP_20141101_13_33_10_Pro

Ensimmäisenä tehtiin vähän runkoa istuimelle, jotta tiedettiin mihin asti lattia tarvitsee tehdä. Peräosastolle lattia tehdään myöhemmin raakalaudasta. Varjokuvasta päätellen työmaalla vieraili myös tuntematon sotilas.

 

WP_20141101_15_54_11_Pro

Kanneksi laitettiin 12mm vaneri. Se on helppo pitää puhtaana ja reiän sahaaminen muotoon on myös helpompaa. Tosin seinien rungosta johtuen levyyn piti sirkkelöidä monta koloa, jotta se asettui paikoilleen halutulla tavalla. Istuimen reiän sahaaminen oli helppoa, sillä biolanin lämpöistuimen (huussikka) mukana tuli reiälle sapluuna.

 

WP_20141101_15_54_24_Pro WP_20141101_15_54_00_Pro

Lattia valmiina. Tulevaisuudessa koloja ja rakoja on varmasti puun elämisestä johtuen milloin missäkin mutta ehkä se ei huussin lattiassa haittaa. Istuimen etureunan panelointi jäi seuraavaan kertaan.

 

WP_20141101_16_07_14_Pro

Työpäivän päätteeksi paistoimme jälleen kerran makkaraa. Tuulen repimään taukotupaan löysin vanhan pressun, jonka kiinnitin harvinaisen tyylikkäästi kuten kuvasta näkyy. Kaikesta huolimatta toimiva ja ennen kaikkea edullinen ratkaisu.