Monthly Archives: August 2015

Iisakin kirkolla tapahtuu

Ulkovuoren tekeminen on aloitettu ja siinä sivussa pienemmätkin hommat ovat edenneet.

 

WP_20150809_17_19_41_Pro

Pystyrimalaudoituksen alin kerros on naulattu paikoilleen. Tarkoituksena olisi myös maalata ulkovuori ensin kertaalleen kun pohjalaudat ovat paikoillaan ja toiseen kertaan kun rakojen päälle on kiinnitetty rimat. Tällä pyritään estämään se, että puun eläessä rimojen alta paljastuu maalamatonta puuta. Tosin etuseinään rimoja ei vielä laiteta muutenkaan, sillä riihen eteen tulee kuisti.

 

WP_20150809_14_56_18_Pro

Myrkyn jälkeen kaatuneet puut on kerätty pois sekä pari muuta puuta on kaadettu pihapiiristä.

 

WP_20150807_21_02_18_Pro

Saunan eteinen on maalattu kertaalleen. Toinen maalauskerta tarvitaan.

 

WP_20150809_10_23_42_Pro

Riihestä löytynyt vanha puuarkku päätettiin säilyttää ja uudelleen maalamalla siitä tuleekin ihan asiallinen. Alle laitetaan pyörät siirtelyn helpottamiseksi, sillä arkkua on tarkoitus käyttää halkolaatikkona/pöytänä.

 

WP_20150619_09_42_04_Pro

WP_20150807_20_58_32_Pro WP_20150813_17_15_36_Pro

Keittiön alakaapiksi hankittua mäntykaappia on myös tuunailtu. Väri on vaihtunut ja kanteen on upotettu kaasutaso. Emme halunneet lastulevykaappeja 1940-luvun rakennukseen, joten päädyimme rakentamaan kaapiston näin. Vielä viimeiset maalailut ja vetimien asennus, jonka jälkeen minikeittiö on valmis käyttöön.

 

Seuraavalla kerralla tarjolla onkin metsänistutusta, joten budjettirakentamiset jäävät väliin.