Kuistin perustukset

Kaikki tämän vuoden valut on nyt tehty, joten ehdimme tehdä juuri ja juuri kaikki työt mitä ei voi pakkasella tehdä. Mökin eteläpääty tosin olisi ollut hyvä maalata tänä kesänä mutta se jää ensi kevääseen.

 

WP_20151019_13_22_09_Pro

Kuistin anturan muotit.

 

WP_20151019_13_22_01_Pro

Kuistin jo lätkättyä pohjaa piti hieman oikaista, joten sitä varten teimme oman lätkän. Lätkä on omavalmiste vaikka helposti voisikin sen kuvitella olevan tehdastekoinen.

 

WP_20151019_17_49_27_Pro WP_20151019_17_17_30_Pro

Anturat valettuna. Valmisbetonia meni 500kg säkki / 9m anturaa.

 

WP_20151024_14_24_01_Pro

Viikon päästä kävimme valamassa pilariharkot paikoilleen.

Myös sauna on edennyt jonkin verran. Kiukaan alle on valettu 1m2 laatta ja sen lisäksi lauderungot ovat lähes valmiit. Otsalautojen ja reunapeltien asennukset ovat myös hyvällä mallilla. Tavoite olisi päästä saunomaan tämän vuoden puolella.

 

WP_20151011_15_59_13_Pro WP_20151011_15_59_19_Pro WP_20151011_15_59_34_Pro

Oven vasemmalle puolelle nurkkaan tehtiin lauderunkoihin kavennus, johon tulee pesupaikka. Lauteet tehdään 8″ lankusta.