Päätykolmioiden tekoa

Jostain kumman syystä päätimme törsätä ja vuokrasimme henkilönostimen päätykolmioiden tekoa varten. Nostimen vuokraus toki maksaa jonkin verran mutta se säästää kuitenkin paljon aikaa kun ei tarvitse alkaa telineitä rakentelemaan.

 

WP_20160719_14_19_17_Pro WP_20160721_20_22_52_Pro

Ennen ja jälkeen kuvat eteläpäädystä. Päätykolmiot koolattiin suoraan, asennettiin tippapelti ja sen jälkeen laudoitettiin umpeen. Sen jälkeen oikaisimme katosta molemmat lappeet ja kiinnitimme otsalaudat sekä reunapellit. Ulkoasu parani huomattavasti.

 

WP_20160721_22_18_53_Pro

WP_20160722_00_43_31_Pro

Yön pimeinä tunteina saimme myös toisen päätykolmion hyvälle mallille. Katon viimeistely jäi vielä odottamaan tekijäänsä.

 

WP_20160720_14_56_26_Pro WP_20160720_14_55_49_Pro

WP_20160720_23_32_49_Pro

Välitöinä saunaan tehtiin tulo- ja poistoilmaräppänät. Tuloilmaräppänä sijoitettiin kiukaan päälle, jotta sisään tuleva ilma sekoittuisi löylyyn. Tämä vaikutti koesaunomisen yhteydessä todella toimivalta ratkaisulta. Reiän poraaminen oli yllättävän työlästä, sillä vesisäiliö sekä piippu piti purkaa pois edestä. Samalla ne tuli kuitenkin nuohottua sekä maalattua. Poisto-/tuuletusräppänä sijoitettiin katon rajaan vastakkaiseen nurkkaan. Reikien päälle tulee pienet avattavat luukut, jotka myös käsiteltiin lauteiden sävyyn.