Talkoot, osa 4

Riihellä oli tänään talkoot. Aluksi kannoimme kesällä tekemämme saunan seinäelementit tontille. Seinien väliin olikin jo muuttanut kutsumattomia vieraita mutta onneksi ne olivat saaneet lähdöt ennen kuin aloimme siirtämään elementtejä.

WP_20141004_11_40_12_Pro

Asukkaita ei onneksi näkynyt.

 

Elementtejä oli kymmenen ja painoa varmaankin 80kg-100kg per kpl, joten hiki tuli pintaan heti kättelyssä. Jos matka olisi ollut pidempi niin olisimme varmaan traktorilla vieneet seinät.

 

WP_20141004_16_44_47_Pro

Saunan pystytystä odotellessa.  Seinät peiteltiin vielä kattopelleillä ja päälle lastattiin reilusti painoa ettei tuuli vie peltejä mennessään. Alle laitoimme tukit, jotta ilma pääsee kiertämään eikä seinät ole jo asennusvaiheessa mädät.

Talkooporukalla jatkoimme lattian tekemistä riiheen. Lähes kaikki lattiaan tulevat tuulensuojalevyt on nyt sirkkelöity ja asennettu paikoilleen. Sirkkeli osoittautui erittäin käteväksi työkaluksi levyjen sahauksessa. Vaikka tuulensuojalevyt ovat keveitä sahata myös käsin, sahattavaa on sen verran paljon ja levyt tuuman verran paksuja, että sirkkeli helpottaa elämää huomattavasti. Pientä pölyähän tulee valtavasti, joten sirkkeli pitää puhaltaa kompuralla puhtaaksi seuraavalla kerralla. Levyjen asentamisesta ei ole tällä kertaa kuvia.

Viime kerralla siirtämäämme hyyssiin aloitimme katon tekemisen. Aluksi laitoimme aluskatteen / rimat ja siihen päälle kattoruoteet 40cm jaolla. Aluskate laitettiin tavallaan väärin, koska se ei yllä räystäille asti. Se olisi muuten jäänyt roikkumaan näkösälle sillä räystäslautoja ei tule ja paino olisi jäänyt niiteille ristikoolauksen puuttuessa ( lumikin voi sataa painoksi ennen kuin saamme pellit ). Tosin räystäiden alta pelti jää näkyviin mutta ei se taida hyyssisä haitata. Jos hukkapätkiä jää riihen katosta niin niillä ehkä voisi laudoittaa räystäät umpeen ja maalata. Sisäkaton rakenteeesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Tiiviiksi se tulisi kuitenkin saada, ettei sisään pääse kovin paljon sääskiä.

Katon jälkeen asensimme oven. Ovi oli hieman liian iso mutta saranat upottamalla se saatiin kuitenkin toimimaan hyvin. Pielilaudat pitää vielä joku kerta askarrella mutta se ei tällä hetkellä ole kovin suurella prioriteetillä. Hyyssin ovessahan kuuluu olla sydämenmallinen reikä, joten se pitää varmaan myös tehdä. Sivussa on ikkuna joelle päin eli kovin pimeää koppia siitä ei pitäisi tulla muutenkaan.

 

WP_20141004_16_44_06_Pro

Siinä on tämän hetkinen tilanne. Pellit pitänee hankkia samalla kertaa sekä saunaan että hyyssiin. Katto on 2,5m x 2,5m joten ihan perikatoon ei pitäisi joutua vaikka ostaakin uudet pellit. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

 

WP_20141004_16_43_59_Pro

Kuvasta huolimatta hyyssi on suorassa.

 

Lopuksi paistoimme makkarat minuuttiaikataululla. Työ maitti sen verran hyvin, että emme malttaneet lopettaa ajoissa joten lopulta kiire yllätti.

Talkoot olivat jälleen kerran onnistuneet ja projektit etenivät hyvin.