Sähköistäminen alkaa

Mukavuudet sen kun vain kasvavat, sillä riihelle tulee tänä kesänä aurinpaneeli. Se saatiin jo asennettua kuten myös grillikodan portaat, varaston otsalaudoitus on nyt viimeistelty sekä huussille on tehty perustukset uuteen paikkaan. Lisäksi harjoitettiin joka vuotista kevätsiivousta ja vene laskettiin vesille.

 

Grillikodan eteen laitettiin portaat. Portaiden pohjaan tuli kyllästetty lauta ja alle neljä laattaa. Maalaus tehdään sitten kesempänä.

 

Aurinkokennon asennuksessa piti käyttää omaa luovuutta mutta siitä huolimatta kenno saatiin katolle. Johdot ujutettin harjapellin alta, joten veden ei pitäisi päästä sitä kautta rakenteisiin.

 

Kennon kiinnikkeet tein alumiinilistasta.

 

Lataussäädin paikoillaan. Johdot vietiin välikaton laudoituksen sisällä säätimelle. Ensi kerralla sähkökeskuksen asennus ja ehkä jopa osa sähköistyksistä.