Monthly Archives: May 2015

Myrskyn jälkeen

WP_20150524_15_35_05_Pro WP_20150524_15_35_30_Pro

Myrsky oli kaatanut pihapiiristä puita. Onneksi sen suurempia vahinkoja ei ollut tullut.

 

WP_20150524_15_35_46_Pro

Asensimme toisen alakerran ikkunan samaan tyyliin kuin edellisen.

Kuten kuvasta näkyy, mökki kaipailee pikkuhiljaa ulkovuorta. Ulkovuoreksi tulee rimalaudoitus eli ensin seinä vuorataan 5″ laudalla ja sen jälkeen lautojen rakojen päälle asennetaan rimat. Sitä ennen kuitenkin kasaamme saunan.

 

WP_20150524_15_36_14_Pro WP_20150529_20_24_02_Pro

 

Seinien paperointien saumat teipattiin huolellisesti ja seiniin ruuvattiin koolaukset puolipaneelia varten. Tämän jälkeen puolet alakerran seinistä paneloitiin. Paneelikeskusteluissa paneeliksi valikoitui helmiponttipaneeli, joka oli yleistä 1900-luvun alkupuolella. Maalina käytettiin Coloria Greenlinea sen muovittomuuden/hengittävyyden vuoksi. Hinta (50e /3l) meinasi viedä budjettirakentajien yöunet mutta onneksi menekki on kuitenkin melko vähäinen. Maali oli kuitenkin riittoisaa ja hyvin peittävää. Seinät pitää silti maalata vielä toiseen kertaan.

Uudet ikkunat

Ostimme riihelle jo viime vuonna ikkunat mutta tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin ja ostimme nyt toiset, hieman erityyppiset ikkunat. Alunperin etsimme vanhoja moniruutuisia laseja mutta koska emme moisia löytäneet sopivan kokoisena sekä järkihintaan, niin ostimme Eskopuun valmistamat kolmilasiset ikkunat. Niihin teemme myöhemmin ristikot, jotta ne sopivat paremmin mökin tyyliin.

Tuimme seinät ensin ikkuna-aukkojen molemmin puolin 5″ lankuilla, joihin sahasimme n. 10cm pitkät urat. Urista ruuvasimme lankut seinään leveiden rikkojen läpi. Seinälle pitäisi näin jäädä elämis-/painumisvara. “Karapuiden” kohdalla menettelimme samoin. Hirren ja karapuun väliin laitoimme pellavan ja karapuun sekä karmin väliin uretaanin. Uretaani ei kovin perinnerakentamista ole, mutta tässä se tapauksessa siihen kuitenkin turvauduttiin. Rakenteen pitäisi päästä elämään koska uretaania ei tietenkään tule hirren ja karapuun väliin. Aukon yläosaan jätettiin 7cm painumavara joka tilkitään ekovillalla.

 

WP_20150514_14_01_30_Pro

Aukon sahaamista. Kuvassa myös seinän tuentaa.

 

WP_20150514_15_57_01_Pro

 

Ikkuna voisi olla ulkonäöllisesti isompikin mutta halusimme jättää ylä- ja alareunaan ehyen hirren ( yläkerran lattiarunko sekä korotuskehikko piti ottaa huomioon ). Lisäksi sisäpuolelta katsottuna ikkuna on juuri sopivan kokoinen.

 

WP_20150516_15_03_07_Pro WP_20150516_15_03_48_Pro WP_20150516_15_07_19_Pro

Lisäksi siivosimme ylä- ja alakerran sekä pihapiirin.

 

WP_20150514_15_57_35_Pro WP_20150516_15_13_23_Pro

Tällä kertaa eväänä oli hyvää ja terveellistä pekoniin käärittyä juustomakkaraa. Ruokailutilatkin olivat viimeisen päälle pöytäliinasta lähtien.

Ja piipun päällä oli hattu

Piippu olisi nyt toistaiseksi valmis. Muurasimme loput 3 harkkoa sekä asensimme piipunhatut + pellityssarjan. Kesällä piippu pitää vielä slammata ylä- ja alakerrasta.

 

WP_20150509_14_41_34_Pro WP_20150509_14_38_14_Pro

Schiedelin pellityssarja oli hyvin suunniteltu. Se kävi suoraan useille eri kattokulmille ja oikein asennettuna se on varmasti vesitiivis.

 

WP_20150509_16_32_19_Pro

Piippu valmiina. Raudoitimme piipun parin metrin matkalta harjateräksillä ( elementtiharkoissa valmiit reiät ).

Kaiken kaikkiaan elementtipiippu oli helppo kasata alusta loppuun ilman kovinkaan eksoottisia työkaluja, eikä se vaatinut vuosien muurauskokemusta ( muurariksihan ei tarvitse muutenkaan kuin heittäytyä? ). Hintaeroakaan ei hirveästi ollut tiilipiippuun nähden, sillä silloin mukaan olisi pitänyt laskea mm. muurarin palkka.

 

WP_20150509_16_58_17_Pro WP_20150509_16_59_13_Pro

 

Riihelle hankittiin myös kaksoisnielullinen Teho-katiska. Katiska on kevyt sekä menee pieneen tilaan. Tämän päiväisen piippuprojektin aikana katiskaan meni kymmenen särkeä. Tehokkuuden/kestoiän näkee tarkemmin pidemmällä aikavälillä.

 

WP_20150509_16_41_06_Pro

Lopuksi vielä grillailimme muurikalla.