Vettä ja sähköä

Kaivoa varten hankimme ison putken betonirenkaiden sijasta. Ei pääse pintavedet kaivoon saumoista ja kaivuuvaihe oli huomattavasti suoraviivaisempi operaatio kuin renkailla tehtynä.

Kaivoa varten piti luonnillisesti kaivaa hieman monttua.

Putken peittelyä.

Kaivoon tuli melko pian neljä metriä vettä, joten sen pitäisi ainakin riittää. Vesi näyttää kirkastuvan pikkuhiljaa, joten pumppausta on hyvä vielä jatkaa aina kun käy mökkeilemässä.

 

Samalla kertaa saunan nurkalta kaivettiin kannokko pois ja tilalle laitettiin muutama kivi.

Grillikodan ympärystää tasattiin mullalla.

Mökin ympärille levitettiin lisää mursketta.

 

Huussi kaipailee jo päivitystä uudella paikallaan, joten ulkovuorta ja jätteiden käsittelyä on alettu laittamaan uusiksi.

Jäteastiaksi otin vanhan vesitynnyrin ja ostin(!) puuilosta kuivakaivon 9e ja pätkän putkea.

Tynnyrin pohjaan tein kaivolle reiän ja tiivistin sen liimamassalla.

Suotonesteet valuvat kivipesään.

Lisäksi laitoin vielä lisäsihdin tynnyrin pohjalle pitämään putket avoinna. Kustannuksia kertyi huimat 20e (biolanin pönttö n. 500e)

 

Huussin ulkovuoreen tulee samanlainen pystyrimalaidoitus kuin mökissä.

Purin vanhan huussin ikkunan ja tein laseista kaksi pientä ikkunaa takapuolelle.

Maalasin laudat kertaalleen ja laitoin myös pielet.

Uusi ovi syntyi tietenkin hukkatavarasta.

 

Mökissä on tehty pääasiassa listoitustöitä.

 

Yläkerran listoitus tehtiin suurimmaksi osaksi köydellä. Sillä sai helposti myös orsien ympärystät suhteellisen siisteiksi.

Piippu on myös pinnoitettu ylös asti.

Vintillä voi nukkua sääskiltä suojassa. Sääskien reitti mökkiin lopulta löytyi: toiset tuli piipun kautta ja toiset korvausilmaräppänän yläpuolelle jääneestä ylim. raosta. Peltien pitäminen kiinni ja ylim. raon tukkiminen auttoivat.

Tein vintille kaiteen ylimääräisistä kattopaneeleista. Umpikaiteeseen on helppo laittaa lukuvalot ja katkaisijat. Portti on vielä työn alla.

Piipun pinnoitusta varten sekoitin pohjamaaliin antiikkilaastia ja tämän levitin telalla. Pinnasta tuli halutunlainen rypyläpinta melko helposti.

Alakerrassa on nyt sähköt kytkettynä.

 

Helteiden tuomaan kuumuuteen helpotusta toi yöpyminen ulkona (riippumatto + laavukangas eli tarppi). Harrastusta olisi tarkoitus lisätä yöpymällä milloin missäkin päin Suomea. Kuvassa laavukankaana on 2e pressu mutta jossain vaiheessa täytynee investoida oikea kangas.