Talkoot osa 2

Talkooporukka starttasi jälleen kerran Oulusta kohti budjettiriiheä. Risuhommia ja riihen harjausta oli luvassa tälle päivää. Aluksi keräsimme risut pihan vasemmalta sivulta, jossa kaivuri ei tule kaivamaan mitään muuta kuin hyyssin pohjan. Pihapiirin puut myös karsittiin alaoksista, että joki näkyy paremmin tulevalle terassille + on muutenkin fiksumman näköinen.

 

WP_20140419_12_29_52_Pro

Riihi sai viimein uuden oven. Vielä menee kuitenkin hetki ennen kuin oven voi laittaa paikoilleen. Ovi löytyi yllätys yllätys tori.fistä. Oikeakätinen, valkoinen, ikkunallinen sekä n. 21×10 kokoinen ovi oli melko kiven alla mutta lopulta se saatiin hankittua Alavieskasta.

 

WP_20140419_14_31_42_Pro

Suurin osa oksista kerättynä.

 

WP_20140419_14_30_59_Pro WP_20140419_14_31_26_Pro

Riihen entisellä paikalla oli tosi paljon pajukkoa ja muukin puusto oli päässyt rönsyilemään aika pahasti. Raivasimme ne pois ja pihapiiri siisteytyi huomattavasti. Vielä pitää risut ajattaa pois ja siistiä piha muista romuista. Lisäksi talkoolaiset harjasivat riihen sisäseinän pölystä ja noesta. Seuraavaksi pitääkin koittaa miltä seinät näyttävät mäntysuopapesun jälkeen. Lisäksi saunan sekä huussin paikat merkittiin kepein kaivurimiehelle. Tontilla on myös iso kuusi joka tulisi kaataa ennen saunan pystytystä. Kiipesin kuuseen köyden mutta kova tuuli sekä tiheä oksisto yllättivät ja köysi jäi melko alas :) Köyttä tarvitsee siis kuusen vetämiseen traktorilla oikeaan suuntaan kaatamisen yhteydessä.

 

WP_20140419_16_06_40_Pro

Töiden jälkeen paistoimme makkaraa “taukotuvassa”. Oli todella tuulinen ilma ja välillä tuntui, että koko kota lähtee lentoon. Ainakin lähtiessä se oli vielä paikoillaan mutta saa nähdä mistä se löytyy ensi kerralla.

 

Talkoissa meni kuutisen tuntia mutta aika paljon risukot pienenivät. Kiitos molemmille talkoolaisille!