Huoltotoimenpiteitä

Pitkästä aikaa riihellä. Tänään oli tarkoitus jatkaa hyyssin rakentamista ja vähän huoltaa sirkkeliä. Kehikkoon ja lattiaan on melko paljon saanut sahailla tuulensuojalevyjä ja sehän kuormittaa sirkkeliä huomattavasti. Levyistä lähtee valtavasti silppua ja pölyä joka tukkii kaikki mahdolliset välit sirkkelin konehuoneessa. Vaikka aina käytön jälkeen olen koittanut taputella koneen sisältä kaiken ylimääräisen pois ei se ole auttanut.

 

WP_20141130_12_11_06_Pro

Kompuraa ei ollut tällä kertaa käytettävissä, joten puhdistuksessa käytin apuna verkkokauppa.comin air dusteria. Air duster oli kuitenkin aika heikko esitys, ehkä johonkin ei kovin herkkään atk-laitteeseen se saattaa sopia mutta mihinkään muuhun en käyttäisi. Painetta riittää pikku hetkeksi jonka jälkeen ilmaa tulee saman verran kuin joku keuhkotautinen puhaltaisi. Purkin sisältä tulee samalla kosteutta/epäpuhtauksia sellaista tahtia, että ei ainakaan mitään optiikkaa tms. kannata tuolla puhdistaa.

 

WP_20141130_12_07_40_Pro

Sisällä oli lapiollinen töhkää, joten puhdistus tuli tehtyä kreivin aikaan. Viime reissulla bauhausissa samanlainen sirkkeli tuotiin juurikin palaneen moottorin takia takuuseen. Ei olisi varmaan kauaa mennyt tälläkään että olisi moottori palanut.

 

WP_20141130_15_00_43_Pro

Puhdistusoperaation jälkeen paneloin valtaistuimen etuseinän. Paneelit taisivat maksaa 10e.

 

WP_20141130_15_01_01_Pro

Sen jälkeen laitoin pielilaudat nurkkiin ja ikkunan/oven ympärille. Hyyssi sai myös samalla ikkunan. Vielä pitäisi kakkaosastolle tehdä paljuista köyhän miehen kuivakäymälä, tyhjennysluukut laittaa paikoilleen sekä katolle pellit.